Ladataan Tapahtumat

All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Koiratanssikoulu

7.12.2017 klo. 18:00 - 20:00
110€

Nyt tarjolla laadukas koiratanssin alkeiskurssi!
Kurssi toteutetaan lämpimässä hallissa Vanton tilalla Raisiossa torstaisin klo 18.

Koiratanssi on laji, jossa koira ja ohjaaja suorittavat musiikin tahdissa ennalta suunnitellun koreografian. Koiran liikkeet koostuvat tottelevaisuus- ja aktivointiliikkeistä.

Ensimmäinen kerta on teoriaa, seuraavat viisi kertaa treenataan koirien kanssa. Kokoontumiset kestävät tunnin, poikkeuksena on viimeisen kerran pidennetty treenikerta.

Kurssilla opetellaan perusliikkeitä ja niiden yhdistämistä, esineiden ja rekvisiitan käyttöä sekä käydään läpi musiikin valintaa, ohjaajan liikkumista, koreografian tekemistä sekä tehdään pieniä tansseja.

Kurssi käy minkäikäiselle tai -kokoiselle koiralle tahansa, liikkeet valitaan jokaiselle koiralle sopiviksi.

Kokoontumiskertojen välillä koirakoilla on haluttaessa ohjaajan tuki ja apu käytettävänään oman facebook-ryhmän avulla.

Ryhmään otetaan max 6 koirakkoa.

Ohjaajana toimii koiratanssin koulutusohjaaja Tiina Paavola kahden koiratanssivalionsa kanssa. Molemmat koirat ovat tänä vuonna koiratanssin maajoukkueessa ja toinen saavutti juuri pronssia kovassa seurassa koiratanssin SM-kisoissa.

Tervetuloa hauskalle ja rennolle kurssille!

Hinta 110e/ kuusi kurssikertaa.

Ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://koirakoulunaantali.com/yhteytta/

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
7.12.2017
Aika:
18:00 - 20:00
Hinta:
110€
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
,
Kotisivu:
https://www.facebook.com/events/714465878742925

Järjestäjä

Koirakoulunaantali.com

Tapahtumapaikka

Vanton tila
Vantontie 68
Raisio, 21120 Finland
+ Google Map

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *